Kategoriat
Heittopelit Heittotreeni

CTP-kisa

CTP*-kisa on toimiva peli siihen vaiheeseen, kun on aika harjoitella juuri opittua tekniikkaa.

  1. Piirrä kentän päätyyn viiva heittoalueen rajaksi
  2. Anna jokaiselle junnulle yksi merkkikartio maaliksi. Maalin saa viedä heittoalueelle haluamaansa paikkaan.
  3. Heitetään esim. 3 kiekkoa heittoalueelta rivissä. Kaikki voivat heittää samaan aikaan.
  4. Jokainen saa valita mihin maaliin kullakin heitolla tähtää.
  5. Kun kierros on heitetty, käydään keräämässä kiekot. Lähimmäksi kutakin maalia heittänyt saa laittaa CTP-merkin (esim. kumilätkä) kiekkonsa kohdalle.
  6. Seuraavalla kierroksella CTP-merkkejä siirretään, mikäli joku on parantanut jonkun maalin kohdalla CTP:tä.
  • Tässä harjoituksessa toistoja tulee paljon, kun omaa heittovuoroa ei tarvitse odottaa.
  • Kun junnut saavat itse määritellä maalien paikat, tulee jokaiselle sellaisia maaleja joihin heidän on mielekästä tähdätä.

*CTP (closest to pin) on frisbeegolf-termi, joka tarkoittaa lähimmäksi koria heitettyä kiekkoa. Kisoissa voi olla esimerkiksi yhdellä väylällä erityinen palkinto sille pelaajalle, jonka avausheitto on CTP.